
Viimeinen harjoituspeli ennen kauden avausta
Viinijärven naisten ykköspesisjoukkue kävi sunnuntaina 4.5 pelaamassa Lappeenrannassa viimeisen harjoituspelinsä ennen sarjakauden alkua. Vastassa oli ennakoissa sarjan kärkipäähän povattu Pesä Ysit. Pelistä oli tarkoitus hakea yhteistä pelikokemusta ulkokentiltä ja nähdä kuinka harjoitellut asiat toimivat, niin ulko- kuin sisäpelinkin osalta.
Ensimmäinen jakso aloitettiin ulkoa ja huomattiin heti, että suurin ero suomisarjan ja ykköspesiksen välillä on kasvanut suoritusvaade. Palon paikoista tulee tehdä voittava suoritus ja minkäänlaiselle empimiselle tai räpellykselle ei ole sijaa. Kotijoukkue sai rakennettua helpohkosti ajolähdön ja Noora Leppälä toi Essi Rytterin pussinpohjalyönnillä ottelun ensimmäisen juoksun. Tasoittavallaan vierasjoukkue kuitenkin näytti osaamistaan. Kakkostilanteessa Aliisa Yli-Kortesniemen painava kakkosjatke-lyönti painui maisemiin ja tuloksena oli kunnari ja kaksi tavallista juoksua. Kun Sole Riissanen kotiutti siskonsa Aamun ja Aliisa vielä Sini Suihkon, niin ensimmäisen vuoroparin jälkeen tilanne oli vieraille 1-5. Neljännen vuoroparin aloittavalla kotijoukkue tuli kuitenkin tasoihin, kun Erika Sauvalla rankaisi kakkospuolelta 1+2 arvoisella lyönnillä. Tasoittavallaan Viinijärven voittojuoksun toi kuitenkin kärkietenijä Jonna Happonen, vaikkakin harhaheiton avustamana.
Toinen jakso
Jaksotauolla hieman rauhoiteltiin olotiloja ja toiseen jaksoon lähdettiin uudella innolla. Kotijoukkue aloitti juoksujen teon ensimmäisen tasoittavalla Riina Kallion kotiuttaessa Reetta Lehtisen. Viinijärven peli rullasi mukavasti koko jakson ajan ja juoksuja tehtiin jokaisessa vuoroparissa. Ulkopeli oli tutun tiivistä ja Pesä Ysien etenijöitä tuhottiin tasaisesti välipesille ja lukkari Amanda Piiroinen aiheutti hankalilla syötöillään useita paloja kotipesään. Jakso päättyi Viinijärven voittoon 2–4, ja koko ottelu jaksoin 0–2 Viinijärvelle.
Mitä jäi käteen
Peli osoitti, että töitä on vielä paljon tehtävänä, mutta jo tällaisellakin pelillä tulemme olemaan jokaiselle joukkueelle inhottava vastustaja. Varsinkin tilanteiden rakentelu oli ilahduttavalla hyvällä tasolla kolmostilanteiden ollessa Viinijärvelle 14-25.
Lauantaina pelataan Pallokentällä
Tästä on hyvä lähteä kohti kauden aloitusta, joka on Viinijärven pallokentällä lauantaina 10.5 klo 17.00. Tällöin vastaan asettuu Tyrnävän Tempaus.
TERVETULOA KANNUSTAMAAN VINKKU VOITTOON!