
Puhti - ViU 2 - 0 (4-2, 5-0)
Viinijärven Urheilijoiden naisten Ykköspesisjoukkue vieraili keskiviikkona 12.8. Kuusankoskelle puolivälierien kolmanteen kohtaamiseen. Panoksena ottelun voitosta oli pääsy ylempiin pudotuspeleihin ja siis kauden jatkuminen.
Kotijoukkue hallitsi ottelua etenkin sisäpelinsä kautta. Avausjaksolla Puhti karkasi nopeasti johtoon ja piti ViU:n takaa-ajon kurissa, toisella jaksolla ratkaisu syntyi Puhdin vahvalla toisella sisävuorolla.
Puhti karkasi avausjaksolla
Ensimmäisellä jaksolla Puhti rakensi voittonsa tehokkaasti jo alkupuolella. Julia Pasanen ja Nea Forsell veivät kotijoukkueen 2–0-johtoon toisessa vuoroparissa, ja Forsell sekä Inka Hovi kasvattivat eron kolmeen juoksuun ennen ViU:n kavennusta. Henriikka Anttilan lyömät kavennukset toivat vieraat vielä tuntumaan, mutta Puhti piti otteen ja vei jakson 4–2.
Toinen jakso ratkesi Puhdin tehohetkeen
Toisella jaksolla ViU ei enää saanut kotiutuksia onnistumaan. Puhti siirtyi johtoon Nea Forsellin lyönnillä ja ratkaisi jakson toisessa lopettavassa, jossa Henna Rimpisen kunnari sekä Julia Pasasen, Olga Männistön ja Elli Holmin onnistumiset venyttivät eron 5–0:aan. ViU:n sisäpeli jäi toisella jaksolla nollille, joten ottelu ja samalla jatkopaikka menivät Kuusankoskelle.
”Emme päässeet tässä pelissä omalle parhaalle tasollemme” tiivisti ViU:n pelinjohtaja Marko Huhtanen ottelun tapahtumat. Kuitenkin kaudesta jää positiivinen mieli, sillä kauden alussa asetettu tavoite -pääsy jatkokarsintoihin- täyttyi. ”Uutta matoa koukkuun ja ensi kesänä vahvempina takaisin” hehkutti Huhtanen, jonka oma pelinjohtajaura todennäköisesti päättyi tähän otteluun. ViU:n viuhkaa pitelee tulevalla kaudella Konsta Pirhonen.
Kuusankoskelle oli saapunut myös pikkubussillinen ViU:n kannattajia, jotka lipuin ja huudoin jaksoivat tsempata joukkuetta, vaikka Puhti puhkoikin vastustamattomilla lyönneillään ViU:n ulkokenttää.
Ottelun palkitut
Kuusankosken Puhti: I Henna Rimpinen, II Nea Forsell. Viinijärven Urheilijat: I Miia Vuoti, II Kiira Turunen
Artikkelin kuvat © Timo Palander











