Vierasturneelta kolme pistettä

22.7.2024

Viikonlopun tuplassa kohdattiin kärkijoukkueita

Lauantain kärkikamppailussa kohdattiin lohkoykkönen Kannus, joka vei tiukan taiston jaksoin 2-0. Molemmat jaksot päättyivät yhden juoksun eroilla 6-5 ja 1-0. Eteenpäin on kuitenkin menty ja vaikka pelattiin hiukan vajaalla joukkueella, on suunta oikea ja kovasti odotetaan loppukauden pelejä! 

Sunnuntaina matkattiin Kannuksesta Haapajärvelle. Panoksena oli lohkon kakkossija ja kotietu semifinaaleihin. Viinijärvi haki täydet kolme sarjapistettä jaksoin 0-2 (13-18 ja 1-4). Viinijärvi on vahvasti kiinni runkosarjan kakkossijassa ja sen varmistamiseen riittää kolme pistettä jäljellä olevista kahdesta pelistä. Joukkue kohtaa elokuun alussa Siilinjärven vieraissa sekä kotona.

Kuvassa oleva lukkari Sara Rosti oli pelipäällä Kannusta vastaan tappiosta huolimatta. Sara onnistui varsinkin nollatilanteessa viemään terän kärkietenijöiltä. Avausjakso eteni Viinijärven hallinnassa ja tilanne oli ennen Kannuksen viimeistä sisävuoroa 3-5. Kannus ratkaisi jakson hyvillä lyönneillä, saaden toki tilanteiden rakenteluun apua vierasjoukkueen ulkokentältä. Toinen jakso oli ulkopelin juhlaa ja jakson ainoan juoksun teki kotijoukkue kolmannessa sisävuorossa. Viinijärven takaa ajo tyrehtyi tällä kertaa huonoihin vaihtolyönteihin. Viinijärven palkitut olivat Sara Rosti ja Aamu Riissanen. Ada Reijonen löi kaksi hienoa juoksua ja Sole Riissanen puolestaan toi kaksi juoksua.

Sunnuntaina avausjakso sisäpelin juhlaa

Molempien joukkueiden valmennus seurasi avausjaksoa varsin tuimana ulkopelin osalta,  johon varmasti vaikutti myös todella kuuma keli. Haapajärvi johti ensimmäisen vuoron jälkeen 6-1. Viinijärvi kiri toisessa vuorossa jo juoksun päähän. Haapajärvi vastasi kuitenkin kovilla tehoilla ja tilanne peräti 13-5. Viinijärven aikalisä ja Aamu Riissasen syöksykoppi sytytti vierasjoukkueen taisteluun. Samalla muutettiin pelitapaa. Kolmannen aloittavalla Sini Suihkon kunnarin johdolla tultiin tilanteeseen 13-9. Haapajärvi pidettiin nollilla ja Pilvi-Maaria Tauraman kakkosjatkeelle suunnatulla lyönnillä alkoi takaa-ajo uudestaan. Rilla Mehtätalo toimi kapellimestarina ja ajolähtötilanteessa pallo pitkälle maisemiin ja tuloksena neljä juoksua ja johto Viinijärvelle 13-15. Vielä tehtiin kolme juoksua lisää ja Haapajärvi tuli tasoittavalleen tilanteessa 13-18 jotka jäivät jakson tulokseksi. Toiselle jaksolle molemmat saivat ulkopeliä tukittua ja tilanteiden rakentelua vaikeutettua. Toisessa sisävuorossa Haapajärvi siirtyi 1-0 johtoon. Tasoittavalla Kiida Helminen kotiutti ensiksi Suihkon ja heti perään lyönneissä onnistuivat Rilla Mehtätalo ja Ada Reijonen. Tilanne Viinijärvelle 1-3. Kolmannessa sisävuorossa Jenna Storhammar saatteli kotipesään Sara Rostin ja tilanne 1-4, jotka jäivät jakson loppulukemiksi. Palkitut olivat jokeri Rilla Mehtätalo, joka löi 1+5 ja toi kaksi juoksua. Sini Suihko pelasi ulkona tehokkaasti ja onnistui myös sisällä. Tuloksena 1+2 lyötyä ja viisi tuotua juoksua. 

Martta Muuttoranta paransi joukkueen tavoin peliään mitä pidemmälle ottelu eteni. Seuraavan kerran pelit jatkuvat torstaina 1.8. Siilinjärvellä ja runkosarjan viimeinen peli pelataan Pallokentällä sunnuntaina 4.8. klo 17.00.

Maksu