
B-tyttöjen toinen kotiottelu
Tiistaina 6.5. pelattiin Pallokentällä koleissa oloissa. Vastassa oli tuttu kilpakumppani Siilinjärveltä. Sää pesäpallon pelaamiseen ei ollut paras mahdollinen ja kylmä sää aiheuttikin molemmille joukkueille omat haasteensa. Kumpikin joukkue lähti koitokseen tiukka voitto alla. Viinijärvi oli voittanut Haminan ja Siilinjärvi Laitilan vasta kotiutuslyöntikilpailun jälkeen.
Ensimmäinen jakso
Siilinjärvi aloitti hutunkeiton voiton myötä ensimmäisen jakson sisävuorolla. Tilanteen rakentelu onnistui hyvin ja Siilinjärvi löi hieman ulkokentän avustuksella itsensä 0–2 johtoon Helmi Salmisen ja lukkari Sanni Salkusen johdolla. Tasoittavalla vuorollaan Viinijärvellä oli ongelmia kentällemenon kanssa ja sama ongelma vaivasi läpi ottelun. Jakso saatiin kuitenkin tasoitettua, kun Kiira Turunen ja Iiris Varonen toivat juoksut harhaheiton turvin. Toisessa vuoroparissa Siilinjärvi siirtyi jälleen johtoon mutta Viinijärvi tasoitti taas omalla sisävuorollaan. Tasoitus syntyi hienolla Pinja Toropaisen lyöntivuorolla, kun hän saatteli Tuuli Riikosen ykköspesältä kotipesään saakka kolmella täydellisellä lyönnillä. Jakson viimeiseen tasoittavaan kotijoukkue saapui 6–5 tappioasemasta ja vaihtoi hieman lyöntijärjestystä. Jakson ratkaisi lopulta Aino Koistinen, joka puhkaisi ykköstilanteessa kakkospuolelta pallon maisemiin. Sara Rosti taisteli itsensä kotipesään asti ja Aino kiersi kunnarin. Näin jakso viinijärvelle 7–6.
Toinen jakso
Toisella jaksolla keli vain kylmeni entisestään ja hieman luntakin taisi tihuttaa. Aloittavalla sisävuorollaan kotijoukkue ei saanut mitään aikaiseksi, vaan kolme paloa tuli omista kopinnostoista ja merkkisekaannuksista. Siilinjärvi sitä vastoin sai tilannetta rakenneltua osin ulkokentänkin avustuksella, jossa hienojen suoritusten vastapainoksi tuli harmittavia harhaheittoja useampi. Vuoroparin juoksut löi kakkosluukusta Helmi Salmela Nelly Kiisken ja Lotta Viittasen kirmatessa kotipesään. Kotijoukkue heräsi vasta viimeisessä vuoroparissa ollessaan 0-3 tappiolla. Tilanne rakennettiin väkisin ja Ada Reijosen sekä Pinja Toropaisen lyönneillä kavennettiin tilanteeksi jo 2-4. Tlanteesta syntyi kuitenkin toinen palo ja kotijoukkueen pelinjohtaja Konsta Pirhonen otti aikalisän. Juonet punottiin valmiiksi ja syntyneellä 1-3-tilanteessa Aino koistinen kotiuttaa tuulen nopean Iiris Varosen määrämittaisella ykkös-raja koukulla ja peli tasan 3-3. Jatkotilanteessa Sole Riissanen siirtää kärkietenijä kolmoselle ja heti seuraavalla lyönnillä lyö johtojuoksun 4-3, juoksun tuojana Sara Rosti.
Tasoittavalla vuorolla Siilinjärvi saa luotua palottoman ajolähdön. Kotiutusyrityksen kotijuokkue saa kuitenkin haettua kopiksi ja etenijä haavoittuu. Siilinjärvi ei kuitenkaan luovuta vaan luo uutta tilannetta. Kotiutusyritys näyttää jo painuvan väliin mutta kakkoskoppari Kiira Turunen nappaa pallon maanrajasta. Ottelu päättyy Sara Rostin haamukoppiin ja näin Viinijärvi vie toisenkin jakson ja koko ottelun 2-0 (7-6) (4-3).
Palkitut
Ottelun parhaina palkittiin kotijoukkueesta Pinja Toropainen ja huimat kärkilyönnit 10/11 tehnyt Aino Koistinen. Peli oli taas hieno osoitus joukkueen kehityksestä henkisellä tasolla, kun tiukoissa paikoissa saadaan puristettua itsestä irti tarvittava halu voittaa ja pelataan isolla sydämellä. SiiPe:stä palkittiin I Elsi Katainen ja II Lotta Viitanen
Tyttöjen superpesis jatkuu kotijoukkueen osalta viiden pelin vieraskiertueella ja seuraava kotiottelu on vasta 16.6. Silloin vieraaksi saapuu Manse PP Tampereelta.