Naisten Ykköspesiksen noususarjassa Viinijärvi voitti Alajärven puhtaasti 2 -0

31.8.2024

Lauantai iltapäivänä kohdattiin Pallokentällä vastustajan lisäksi aurinko ja välillä kovaksikin yltynyt vesisade. Ottelu saatiin kuitenkin hyvin pelattua läpi taukoa pidentämällä.

Viinijärvi - Alajärvi 2 - 0 (6-1 ja 1-0)

Kumpikin joukkue oli voittanut ensimmäiset ottelunsa ja lähtökohta otteluun oli jännittävä. Kotijoukkue Viinijärvi pelasi vahvaa ulkopeliä koko ottelun ja onnistui pitämään Alajärven tilanteiden teon vähäisenä.  Samalla saatiin myös kovat lyönnit hyvin luettua ja torjuttua. Ulkopelissä kaikki pelasivat hienosti omalla paikalla ja palot tehtiin, kun paikka oli. Lukkari Amanda Piiroinen parantaa koko ajan ulkopeliään muun joukkueen tavoin ja pystyy sekoittamaan vastustajan sisäpeliä. Kakkosvahtina pelannut Ada Reijonen loisti 2-tilanteessa polttaen etenijöitä kolmospesälle. Sini Suihko teki etukentällä tärkeät kaksi paloa kakkospesälle, kun ratkaistiin jakson voittajaa. Takakenttää hallitsivat joukkueen palkitut Aamu ja Sole Riissanen, jotka pelasivat myös sisällä vahvasti.

Avausjaksolla ensimmäisessä sisävuorossa Kiida Helminen lyö merkkaamattoman lyönnin väliin ja Kiira Turunen tuo tärkeän avausjuoksun. Heti perään Sini Suihko iskee etukäteen sovitusta paikasta pallon läpi 1-3 tilanteessa ja Aamu Riissanen tuo 2-0 johtojuoksun. Kolmannessa sisävuorossa rupeaa tapahtumaan Aamu Riissanen lyö läpi 3-rajasta ja Kiira Turunen tuo kolmannen juoksun. Elsa Pippola lyö tapin yli väliin ja Aamu Riissanen tuo numeroiksi 4-0. Jenna Storhammar haastaa etukenttää ja Sole Riissanen syöksyy 5-0. Seuranneesta harhaheitosta Elsa Pippola tuo 6-0. Viimeisessä sisävuorossa Alajärvi kaventaa jakson loppulukemiksi 6-1. 

Elsa Pippola lyö voittojuoksun

Kolmannen tasoittavalla sisävuorolla Elsa Pippolan lyönti painuu tapin yli koppareiden eteen ja Aamu Riissanen tuo tilanteeksi 1-0. Ulkopeli jatkuu vahvana Sini Suihkon poltettua etenijän kahdesti kakkospesälle. Kolmas palo syntyy Amanda Piiroisen poltettua kärkietenijän ykköselle. Näin peli päättyy Viinijärvelle 2-0 ja upeat kolme sarjapistettä.

Viinijärvi jatkaa vahvasti noususarjassa

Kaikki joukkueet ovat pelanneet kaksi ottelua. Viinijärvi on kärjessä viidellä pisteellä. Hyvinkää nousi voitolla toiseksi tasapistein Alajärven kanssa ja molemmilla on kolme pistettä. Oulainen, joka hävisi kotonaan Hyvinkäälle, on kahdessa pisteessä ja huilannut Mynämäki on yhdessä pisteessä.

Pelit jatkuvat jo sunnuntaina Mynämäellä ja Viinijärven viimeinen peli pelataan sunnuntaina 8.9. klo 15.00 pallokentällä, jolloin vastustajaksi saapuu Oulainen.