
Maanantaina 19.5. Viinijärven B-tytöt kävivät vierailulla Haminassa. Edellisestä kohtaamisesta ei ollut kulunut kolmea viikkoakaan, tuon Viinijärvi voitti kotonaan jaksoin 2-1. Haminalla oli siis revanssin paikka.
Ensimmäinen jakso
Kotijoukkue voitti hutunkeiton ja valitsi aloittavan ulkovuoron. Viinijärvi aloitti sisällä vahvasti ja teki kaksi juoksua Ada Reijosen ja Pinja Toropaisen lyönneillä. Tasoittavalla sisävuorollaan Haminan kärki sai luotua hyvin tilannetta, mutta Viinijärven ulkokenttä esti varmalla pelaamisella juoksujen syntymisen polttamalla etenijät kotipesään. Toisen tasoittavalla vuorolla Hamina kavensi Elli Holmin välilyönnillä tilanteeksi 1-2. Viinijärvi rakensi kuitenkin kolmannen aloittavallaan taas takatilanteen. Martta Muuttoranta löi haastavan pallon kolmoskopparin eteen. Pallon kimmotessa kiinniottajan ulottumiin, Sonja Purmonen karkasi kolmoselta ja toi 1-3 johtojuoksun. Viimeisen tasoittavalle lähdettiin vieraiden johdossa 2-3. Hamina rakensi yhden palon ajolähdön ja lyömään asettui Pinja Pasi. Linjaan suunnattu kotiutuslyönti poltto ulkopelaajan kädessä ja juoksu oli varma. Paloa yritettiin kuitenkin kolmospesältä mutta tuloksena oli harhaheitto ja Emmi Oleander toi jakson voittojuoksun Haminalle.
Toinen jakso
Toisen jakson Hamina aloitti sisältä ja loi heti palottoman ajolähdön. Pinja Pasi löi taas haastopallon polttolinjaan ja Elli Holmi toi johtojuoksun. Heti perään Mira Heikkilä löi pallon läpi kakkosluukusta, mutta Viinijärven kakkoskoppari Kiira Turunen esti varman kunnarin syöksymällä pallon tielle ja tuloksena oli vain yksi juoksu. Viinijärvi ei saanut toisella jaksolla sisäpeliään auki vaan vaihtolyönnit epäonnistuivat ja myös merkkivirheitä tuli. Takatilanteissa myös puhtaat osumat loistivat poissaolollaan ja niin ei saatu riittävää painetta Haminan ulkokentälle. Ulkopeli Viinijärvellä oli kuitenkin mallikasta ja Haminan etenijöitä poltettiin tehokkaasti pesille. Viinijärven lukkari Tuuli Riikonen sotki myös korkealla tolpallaan hyvin Haminan lyöntipeliä. Kolmannen aloittavalla ilta-aurinko puuttui peliin. Haminan Emilia Muukka löi taakse painavan pallon kopparien eteen, joka livahti takaa läpi. Tuloksena 4-0 johto kotijoukkueelle. Viinijärvi kaunisteli tasoittavallaan vielä jakson loppunumeroiksi 4-1, mikä oli kuitenkin laiha lohtu.
Näin Hamina tasoitti puntit 2-0 (4-4) (4-1) voitolla.
Viinijärven parhaina palkittiin Iiris Varonen, kärkilyönnit 7/7 ja Sole Riissanen.
Viinijärven pelit jatkuvat heti keskiviikkona, kun joukkue lähtee pistejahtiin Jyväskylän Kirittärien vieraaksi.