Ari Paloaro in memoriam

Haluamme kunnioittaa 23.3.2017 poisnukkuneen valmentajamme, mentorimme ja ystävämme muistoa. Uskomme, että vuodesta 2006­ mukana olleet pelaajat ja taustalla toimineet henkilöt voivat yhtyä sanoihimme.

Arskan ja Viinijärven Urheilijoiden yhteistyö alkoi syksyllä 2006. Ensivaikutelmamme hänestä oli totinen ja jopa hieman pelottava. Tämä vaikutelma kuitenkin mureni hiljalleen vuosien myötä. Ensimetreistä asti Arska antoi kuitenkin ymmärtää, että treeneistä ei oltu poissa mistään syystä, ja pian opimme, että sitä ei kannattanut edes kysyä.

Ensimmäiset vuodet uuteen kauteen valmistautuminen aloitettiin välittömästi runkosarjan päätyttyä. Arskan mielestä meillä oli paljon kurottavaa muihin Superpesiksen joukkueisiin. Kun muut pelasivat pudotuspelejä, meillä oli aikaa kiriä tuota eroa kiinni. Treenaamisen lisäksi muuttui asenne urheilua kohtaa. Ensimmäinen motto, jonka Arskalta opimme, oli, että ei voi käyttää itsestään nimitystä urheilija, jos käyttäytyy kuin kuntoilija.

Arska ei koskaan voivotellut joukkueemme materiaalia. Piti vain tehdä käsittämätön määrä tavoitteellista työtä, jotta meistä kehittyisi parempia. Opimme, että lahjakkuutta ei ole se, mitä sinulla on, vaan se, mitä olet valmis tekemään menestyksen eteen. Treenimäärät olivatkin todella isoja. Opimme, että ohjelmassa ei ole virhe, jos puntilla menee reilusti yli kolme tuntia – ”Ota mukaan banaani”, oli Arskan ohje ihmettelijöille.

Molemminpuolinen luottamus kehittyi pikkuhiljaa. Arska antoi vähän kerrassaan pelaajille vastuuta omasta treenaamisestaan ja treenien sisällöistä – kunhan osoitti, että on vastuuta valmis ottamaan. Samalla ymmärsimme pelottavan ja etäisen valmentajavelhon lämpimän, ymmärtäväisen ja hauskan puolen. Hänellä oli poikkeuksellisen terävä huumori, johon meillä taisi kestää aikamme päästä mukaan. Vaikka valmennussuhde vuosien saatossa muuttui, oli auktoriteetti ja kunnioitus rakennettu ensimmäisten yhteisten vuosien aikana ikuisiksi ajoiksi.

Kertaakaan huonon pelin jälkeen Arska ei huolestunut tai ilmaissut minkäänlaista toivottomuutta. Mietimme vain, miten voimme treenata, että asiat sujuisivat paremmin. Suhtautuminen oli aina positiivista, mutta asioihin tartuttiin ja kehityskohteilta ei suljettu silmiä. Usko pelaajiin oli horjumaton, niin tunsimme. Arska sai iskostettua meihin ajattelutavan, jossa uskoimme vankkumattomasti siihen, että kova työ johtaa tuloksiin.

Arska oli aina valmis auttamaan treeniasioissa. Hän ei jättänyt meitä pulaan, vaikka ei enää viimeisinä vuosina ollut virallisesti mukana valmennustiimissä. Arskaan pystyi aina luottamaan. Asioita mietittiin ja harjoiteltiin niin pitkään, että ongelmiin alkoi löytyä ratkaisuja. Useita neuvoja, ideoita ja ohjelmia saimme silloinkin, kun Arskan vointi oli huono, joskus jopa sairaalasta käsin.

Iso kannustin pelaajaurallamme oli ja on edelleen se, että Arska olisi meistä ylpeä. Olemme kiitollisia kaikesta avusta ja panostuksesta, jonka saimme.  Yhteisistä saavutuksista ei tullut kultaisia mutta muistoista sitäkin arvokkaampia.

Niin ja periksi ei anneta. Sen Arska näytti meille omalla esimerkillään.

Arskan muistoa kunnioittaen ja omaisten suruun osaa ottaen,

Niina Härkönen, Laura Jehkonen, Johanna Myyryläinen, Eeva Parviainen, Riika Räsänen

Ari Paloaro 1965–2017